Uskallan väittää, että tämä on aika monen tunnollisen ja vastuullisuudesta tietoisen käsityöharrastajan mielessä ajankohtainen aihe. Intoa ja ideoita piisaa, pelkästään niitä ajattelemallakin mieli kirkastuu ja rinnassa läikähtää lämpimästi.
Käsitöiden tekeminen antaa niin todella paljon hyvää mieltä, rentoutusta, onnea, kaikkea hyvää. Netti on pullollaan toinen toistaan upeampia luomuksia, jotka vain lisäävät omaa ideatulvaa ja luovuuden toteuttamisen tarvetta. Neuloosi kaataa ihmisiä sohvannurkkaan onnellisuuskuplaan. Ompeluhammasta kolottaa niin että jos ei lääkettä saa, käy köpelösti.
Olkapäällä istuu kuitenkin yks tyyppi, joka muistuttaa ettei uusien käsityötarvikkeiden hankkiminen hetken mielijohteesta ole kovin kestävää, vastuullista ja omia arvoja tukevaa. Ei vaikka niitä olisi kuinka hartaasti harkittu. Ethän edes tiedä mistä ja millaisista oloista ne ovat peräisin. Mitä jos kyllästyt, etkä käytäkään tekemääsi vaatetta tai asustetta vielä 45 vuoden kuluttua. Lannistu nyt vaan hei.
Käsitöitä rakastava yrittää muistuttaa itseään, että asiat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia, ja että kokonaisvaltaisesti kestävässä ajattelussa täytyy olla tilaa myös hyvinvoinnista huolehtimiselle harrastamalla. Useimmiten kaikki ihanat luomukset ovat olleet tarpeellisia ja kovassa käytössä. Valitut materiaalit olleet laadukkaita ja kestäviä. Kuinka mieli onkaan levännyt ja on päässyt unohtamaan ympäriltä kaiken muun uuden ja kiinnostavan projektin parissa.
Joku koittaa luovia tässä ajatusten kaaoksessa ja käyttää jääräpäisesti vain niitä lankoja, kankaita tai muita materiaaleja, joita on joskus aikoinaan kaappeihinsa hamstrannut. Samalla tuskastuen, sillä monta hyvää ja tosi tarpeeseen menevää ideaa menee sivusuun kun niitä tietynlaisia tarvikkeita ei löydy omasta takaa.
Toinen taas päättää, että on aivan turha tehdä mitään kuitenkaan kun kaikki valinnat on huonoja ja vääriä.
Yksi lahjoittaa itselle tarpeettomia lankoja yleiseen hyvään, päiväkoteihin ja palvelutaloihin ja vasta sitten hankkii itselleen sopivat seuraavaa projektia varten. Nekin mieluiten kirpparilta tai kavereilta kysellen.
Toinen syöksyy kyllä kauppaan idean tullen ja hankkii tarvitsemansa, mutta potee siitä suunnattoman huonoa omaatuntoa ja käsityötä tehdessäänkin vielä miettii oliko tämä nyt järkevää vaikka tästä nyt tuleekin aivan hemmetin ihana………..!!!! *syvä hengenveto*
Sitten on minun kaltaisiani, jotka kertomalla neulomishimoistaan ja lankatarpeistaan Instagramissa, toivovat saavansa myötätuntoa muilta ostoahdistuspohdiskeluunsa ja uusia näkökulmia asiaan. Huumorin sävyttämänä asian ilmaisten, mutta todellisuudessa vakavissaan ja tuskanhikeä otsalta pyyhkien. Samalla pohtien sitäkin, onko yhtään kohtuullista ja reilua kokea näin kivasta asiasta ahdistusta, ja käyttää näin paljon aikaa ja energiaa asian jahkailuun.
Onneksi kuulolla on ihana ja lämmin, järkevää vastuullista keskitietä kulkeva tukijoukko, joka auttaa asian ratkaisemisessa ja muistuttaa jälleen kerran siitä tärkeimmästä asiasta. Lempeydestä ja armollisuudesta itseään kohtaan.
En lopulta edes päätynyt lankakaupoille. Mutta löysin silti armollisuutta itseäni kohtaan ja päätin purkaa yhden keskeneräisen projektin, jossa oli sopivat langat. Samainen keskeneräinen projekti oli jo ehtinyt kovasti herättää syyllisyyttä kun ostetut langat menevät hukkaan maatessaan piilossa pimeässä ylhäisessä yksinäisyydessään. Hylättynä. ”Eikö sitä keskittymiskykyä siihen hankalaan kohtaan nyt voisi vaan jostain löytyä? Kyllähän tuo nyt valmiiksi täytyisi saada!” Armollisuutta oli päättää, että tuon nimenomaisen projektin voi jo unohtaa kokonaan.
On se ihmismieli mielenkiintoinen.
Tarinan opetus on kai se, että kultainen keskitie tässä asiassa on turvaksi omalle hyvinvoinnille. Hyvinvoinnille, joka on tärkeä osa kokonaisvaltaisesti kestävää ajattelua. Vähemmän syyllistämistä – enemmän hyvää oloa ja terveyttä tuovia harrastuksia ja ideoiden toteuttamista.
Ollaanko hei hippasen reilumpia ja armollisempia itseämme kohtaan? Jaksetaan tätä maailman painoakin sitten paremmin.
<3,
Heli
Projektipirkko